perjantai 23. joulukuuta 2011
Merry Christmas!
Hyvää Joulua kaikille lukijoille! Ah, ihanaa kun on loma! Pitkästä aikaa saa rentoutua kunnolla. Anteeksi, etten ole taas pitkään aikaan postaillut. On ollut aivan liikaa kokeita ja kauhea stressi, niin en ole ehtinyt.. Lähden huomen aamulla aikaisin Jyväskylään perheen kanssa ja ollaan sielä pari yötä, mutta tulen postailemaan pian sen jälkeen vaikka joululahja-postauksen ja tukholma reissu postauksen, kunhan saan kuvia Nitalta tai Juliannelta.. :)
perjantai 18. marraskuuta 2011
But they all didn't see the little bit of sadness in me
Hellouu!
Ihanaa kun on perjantai!<3 Tänään oon yksin kotona, kun äiti ja isi on jossain ravintolassa ja ne tulee joskus yöllä. Mut ihanaa seuraavalla viikolla alkaa tet, ja sen jälkeisellä viikolla mulla on syysloma. Vihdoinkin!
Kävin tällä viikolla kampaajalla. Oli ihanaa lukea siinä samalla joulukuun trendiä kun kampaaja laittoi hiuksia. Mulla on siis luonnonkiharat hiukset ja mulle suoristettiin hiukset ihan suoriksi ja leikattiin. Hiukset tuntuu nyt ihanan kevyiltä!:)
Oon tänään katellu OC:ta joka on aina ollut mun yksi lempi sarjoista ja oon ne kaikki jaksot jo nähnyt, mutta lainasin Ainolta silti tuon ekan tuottiksen! Sori muuten tosta huonosta kuvan laadusta, otin sen isin koneen webillä..
Ja ihanaa nyt sain nostettua mun köksän numeron kutosesta kasiin! Oon niiin happy, mulla oli aikasemmin ollut hyvä köksän numero, kait jotain 8-9. Mut sitten vaihtui köksän opettaja ja se ei oikeen tykänny musta ja anto mulle sit kutosen todistukseen! ): Mun piti siis tehdä esitelmä, 4 koetta ja käytännön koe että sain nostettua mun köksän numeroa...
Tulipas taas aika turha postaus, ei ollut oikein mitään kunnon asiaa. Luulen että joskus sunnuntaina teen tänne postauksen!
LOVE,Saara

torstai 17. marraskuuta 2011
Robert Pattinson vs. Taylor Lautner
Hahhaha, okei tästä tulee ehkä kaikista turhin ja noloin postaus ikinä!
Olen lukenut kaikki ne twilight-sarjan kirjat ja ne on hyviä, mutta en pidä niistä leffoista. Ne Twilight-sarjan leffat on tylsiä ja ne enimmäkseen naurattaa! :D:D Varsinkin se toinen leffa oli tosi tylsä. Mut ollaan nyt kavereitten kanssa puhuttu siitä, että kumpi on paremman näköinen Edward vai Jacob. Kaikkien mun kavereitten mielestä Jacob on paremman näköinen. Ja oon ainut joka tykkää Edwardista tai oikeastaan Robert Pattinsonista :D
Katsokaa nyt vaikka näitä kuvia, kuinka komee se on! :D
Ruma Taylor Lautner/Jacob!
Kohta lähden lentopallo treeneihin, joten heippa!

lauantai 12. marraskuuta 2011
Sooner or later in life, the things you love you loose
heii!
Ihanaa kun on viikonloppu! Oon odottanut tätä koko viikon! Tällä viikolla mulla oli kolme tosi vaikeeta koetta köksän, matikan ja bilsan. Mun päivät kulu viime viikolla suunnilleen näin, menin kouluun, tulin koulusta, nukuin päikkärit, luin kokeisiin, menin nukkumaan... Eli aika tylsää!
Mua masentaa tosi paljon tää syksy! Alkusyksystä oli ihanaa kun oli sellainen sopiva ilma ja oli ihanan värikästä. Nyt on koko ajan ihan harmaata ): Iik en haluu että talvi tulee, kesä on ihmisen parasta aikaa!
Tänään oon kuunnellut Chisun ja Coldplayn ihanaa levyä jonka Aino mulle lainasi, kiitti Aino!<3 Siirsin kaikkia mun huonekaluja päivällä, huone näyttää paljon kivemmalta ja viihdyn täällä nyt enemmän! Kun olin laittanut tän mun koneen hetkeksi lattialle niin astuin vahingossa tän näytön päälle silleen että, tää näyttö meni ihan taakse. Jos olisin vielä kovempaa astunut, niin näyttö olisi varmaan naksahtanut rikki. Huh onneksi niin ei käynyt! Onnistun aina pudottelemaan ja rikkomaan kalliita tavaroita:D
En pidä tästä Ben&Jerrys jäätelöstä yhtään! Maistuu liian makealle ):
Vanha asu ja ihanan vihreä luonto!
Toi juoma maistui pelkälle omenamehulle ja oli tosi kallis:D:D Monki lehti on ihana!
Muuten mua ärsyttää tosi paljon, kun en pysty lataamaan tuolta flicristä ja kun lataa tinypicistä niin kuvat muuttuu parin päivän tosi rakeisiksi, ehdottakaa mulle jotain hyvää paikkaa mistä ladata kuvia! Voi ei, kun luin tän tekstin läpi, niin huomasin että tää pomppii tosi paljon ja on tosi sekavaa, pahoittelut siitä! Oon aika väsynyt ja sen huomaa varmaan tekstistä....
Nyt lähden tonne puhtaitten lakanoiden väliin, lukemaan uusinta cosmoa, Good night!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Sometimes I feel like throwing my hands up in the air
Hei, en ole nyt yli 2 viikkoon postaillut, mutta postaan tänne vain silloin kun huvittaa ja on asiaa!
Eilen mun kaveri Eeva tuli meille yöksi pitkästä aikaa. Oli hauskaa! Pelattiin wiitä, juteltiin, syötiin ja katsottiin leffa 'jätä se', joka oli aika tylsä.. en suosittele!
Mun piti aluksi mennä Tallinnaan kavereitten kanssa tänä viikonloppuna, mutta sitten tuli kaikkia vastoinkäymisiä ja en päässyt. ):
No mutta joku toinen kerta sitten,vaikka joskus keväällä!
Nätti Eeva!
hahah

perjantai 7. lokakuuta 2011
tiistai 13. syyskuuta 2011
NO NO NO !!
Eiiiii!! Mun kuvat ei näy täällä blogissa, tietääkö kukaan miten saan ne taas näkymään? Pitääkö mun poistaa sieltä flickr:istä kaikki mun kuvat, vai mitäää?! AUTTAKAA MUA
lauantai 10. syyskuuta 2011
Mä pidän sun kädestä kiinni, en päästä irti
Heii!! Latasin nämä kuvat nyt täältä bloggerin kautta ja näistä tuli kauhean pieniä vaikka painoin siitä 'suuri' kohdasta, no ei voi mitään.. Ärsyttää vaan kun ton flikc:in kautta en voi nyt jostain syystä lataa kuvia, Nita sun pitää kertoo mulle se että miten sinne saa lisää tilaa kun oot niin fiksu näissä jutuissa! Ja mulla olis myös ihania kuvia jotka liikkuu, mutta kerran kun yritin flikr:in kautta ladata ne kuvat niin ne ei liikkunut ja nyt kun yritin tän bloggerin kautta niin ei silloinkaan toiminut??! Menee hermot!
Eilen olin Ainolla yötä ja oli tosi kivaa, sinne tuli myös Rebekka ja Kaisa<3
Syötiin kaikkia herkkuja ja jotain sekoiltiin Rebekan kanssa... Illalla sitten alettiin katsomaan fast and furious sitä uusinta leffaa ja olin tosi kauan odottanut että nään sen, mutta olin niin väsynyt että nukahdin kesken ja sitten menin sinne Ainon sänkyyn nukkumaan kun muut katso viel sitä leffaa. Mutta se leffa vaikutti tosi hyvältä sen mitä ehdin sitä kattoo ja kavereitten mielestä se oli huippu hyvä! Lainaan sen sitten Ainolta ja katotaan se joku kerta meillä. :) Tänään lähdettiin aamulla Rebekan kanssa bussille ja mentiin itikseen ja nähtiin siellä Nita ja kävin sitten Nitan kanssa kahvilla. Kävin samalla kysymässä tet-paikkoja sieltä itiksestä, mutta melkein kukaan ei ottanut vastaan tettiläisiä. Mutta yhdestä paikasta ne lupas soittaa mulle, yhteen toiseen paikkaan mun pitää lähettää sähköpostia ja yhes paikassa käyn sitten nyt maanantaina! Löysin muuten 4 ihanaa takkia kun kävin itiksessä ja joku niistä tulee 90 % varmasti kotiin maanantaina.
Oli ihana nähdä Nitaa ja Rebekkaa pitkästä aikaa! <3
HUH kun tuli kamalasti tekstiä kukaan ei varmasti ees jaksa lukea :D
Ps.Tää teksti muuten meni jotenkin tosi hassusti mutta en nyt jaksa alkaa sen kanssa taistella laitan varmaan huomenna sen sitten paremmin ja kuvat isommiksi! Nyt meen nukkuu.
torstai 8. syyskuuta 2011
What goes around comes back around
Aaaah rakastan noita MK:n kenkiä! <3
Heei! Laitoin tähän nyt joitakin kuvia mitä olin tallentanut mun kansioihin..
En ole nyt vähään aikaan postaillut kun en ole kerennyt tai jaksanut :)
Multa on muuten jotenkin loppumassa tila flickr tilistä vaikka ei sielä edes ole kamalasti kuvia vaan nämä mitä mulla on tässä blogissa.. Miten sinne saa lisää tilaa..HELP!! :D
Sain muuten uuden puhelimen ja pari kivaa juttuu, niin niistä tulee sitten kuvaa myöhemmin jossain vaiheessa!
Laitan nyt tähän samaan postaukseen jonkun tunnustuksen:
Tunnustuksen saaneen kuuluu:
- Kiittää ihmistä, jolta sai tunnustuksen (Kiitoooss Nita)
- Tehdä tunnustukseen liittyen postaus
- Vastata alla oleviin kysymyksiin
- Jakaa tunnus eteenpäin 10 ihanalle blogille ja tiedottaa heitä asiasta
Suosikkiväri: Ei ole mitään tiettyä, mutta tällä hetkellä tykkään vaatteissa eniten kaikista syksyn/ruskan väreistä!
Suosikkieläin: Koira
Suosikkinumero: Ei mulla mitään suosikkinumeroa ole :D::D
Suosikkijuoma (alkoholiton): Kaikki ne Novelle friss juomat on hyviä!
Intohimosi: Vaatteet, muoti, korut, blogit, ruoka, leffat, musiikki, suklaa yms.
Saada vai antaa lahja: Hahah molemmat!
Suosikkikuvio: Hapsut, höyhenet, ristit ja ne jeesuskorut :D
Suosikkipäivä: Viikonlopun kaikki päivät.
Suosikkikukka: Auringonkukka on ihana!
En haasta tähän nyt ketään, kaikki ne jotka haluaa niin tehkööt!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)